Julkaistu: 22.06.2022

Kelluva saari - Fesconin tuotteet soveltuvat myös taiteen tekemiseen

Teoksen kalliota jäljittelevä ulkokuori on työstetty läpivärjätystä Ruiskukorrobetonista sekä Korrogardista
Kelluva saari Rauma


Raimo Saarisen ympäristötaideteos Kelluva saari on suurikokoinen mereen sijoitettu veistos. Se on pinta-alaltaan noin 25 neliömetriä ja sitä kelluttaa betoniponttoneissakin käytetty polystyreenisisus. Teoksen kalliota jäljittelevän ulkokuoren taiteilija on työstänyt käsin läpivärjätystä betonista, Fesconin Ruiskukorrobetonista sekä Korrogardista. Saareen muotoiltuihin kasvualtaisiin on istutettu muun muassa tuulen muovaamia mäntyjä, kataja, palsamipihta ja vuorihemlokki. Maapohjassa kasvaa monia kasvilajeja, kuten mehikasveja, keto- ja laukkaneilikkaa, kalmiaa ja mäkimeiramia.

Merelliseen maisemaan sijoitettu keinotekoinen saari herättelee pohtimaan, mitä länsimaisessa luontokäsityksessä ajatellaan osaksi luontoa. Ihminen on pitkään rajannut itsensä, kulttuurinsa sekä valmistamansa ja järjestämänsä asiat luonnon ulkopuolelle. Koskematonta luontoa ihannoidaan, vaikka todellisuudessa sen kanssa pääsee kosketuksiin vain harvoissa paikoissa. Ihminen on muokannut ympäristöään niin perusteellisesti, että on vaikea hahmottaa kaikkia tapahtuneita muutoksia. Mutta voiko luontoa jäljitellä, ja miten katsomme taiteilijan valmistamaa jäljitelmää maisemassa? Teoksellaan taiteilija tarkastelee rakennetun ja luonnontilaisen ympäristön suhdetta maailmassa, jossa ihmisen kädenjälki näkyy kaikkialla.

Kelluva saari on ankkuroitu Raumalla Otalahteen Fåfängan niemen edustalle. Sitä voi katsella eri puolilta lahden rantoja, ja lähemmin sen näkee Fåfängan paviljongin (Suvitie 4) ja merikylpylän saunan välisellä ranta-alueella.

Saarella on sijoituslupa Otanlahdessa vuoden 2024 loppuun. Teos on länsirannikon sääolosuhteille ja vuodenaikojen vaihteluille alttiina, eläen ja muuttuen niiden mukana.

Raimo Saarinen (s. 1984) on pitkään työskennellyt käyttäen eläviä kasveja teostensa materiaalina. Hänen teoksissaan tasapainottelevat olosuhteille herkkien kasvien elollisuus ja kuvanveiston materiaalien konkreettisuus ja pysyvyys. Kelluva saari on Raimo Saarisen ensimmäinen suuri julkinen taideteos.

 

Kelluvan saaren työvaiheita

Alla kuvia Raimo Saarisesta työstämässä Kelluva saari taideteostaan.

 

Luonnos kelluvasta saaresta 2019 Luonnos Kelluvasta saaresta 2019
Kelluvan saaren betonikuoren työstö Kelluvan saaren kalliota jäljittelevän betonikuoren työstämistä
Värjätyn betonin käsittelyä teoksen pintaan Värjätyn betonin käsittelyä teoksen pintaan
Kelluvan saaren kalliota jäljittelevää betonikuorta työstetään Betonikuoren työstämistä Ruiskukorrobetonilla sekä Korrogardilla
Raimo Saarinen työstää kalliota jäljittelevää betonikuorta Raimo saarinen levittää betonia pintaan
Raimo Saarinen työstää kalliota jäljittelevän pinnan tekstuureja silikonimuotilla Kalliota jäljittelevän pinnan tekstuurien työstämistä silikonimuotilla

Teksti
Lönnströmin taidemuseo 

Kuvat
Valmis teos: Olli-Timo Airevuo
Valmistuskuvat: Jari Nieminen

Lönnströmin taidemuseon sivuilta voit lukea alkuperäisen artikkelin:
https://lonnstromintaidemuseo.fi/kelluva-saari

 

Pysy ajantasalla uusista tuotteista ja ratkaisuista   Tilaa uutiskirjeemme